Suomen Ladun pitkäaikainen aktiivi ja kunniajäsen Raimo "Rami" Mäenpää on poissa keskuudestamme

11.06.2024|Yhdistyksille

Suomen Ladun kunniajäsen Raimo "Rami" Mäenpää on menehtynyt. Hän oli aito latulainen, joka toimi aktiivisesti järjestön hyväksi yli neljän vuosikymmenen ajan.

Rami oli perustamassa Suupohjan Latua vuonna 1982 ja toimi sen puheenjohtajana 23 vuotta sekä varapuheenjohtajana sen jälkeen. Hän oli myös mukana perustamassa muita jäsenyhdistyksiä. Rami istui Suomen Ladun hallituksessa yhdeksän vuoden ajan vuosina 2006-2014.

Yksi Ramin merkittävimmistä saavutuksista oli historian suurimpiin kuuluvien Leiripäivien järjestäminen Kauhajoella Suupohjan Ladun kanssa. Hän oli myös mukana lukemattomissa Suomen Ladun remontti- ja rakennushankkeissa talkoolaisena ja vastuuhenkilönä yli 10 vuoden ajan. Rami toimi hallituksen edustajana erityisesti Satuniemen, Akumajan laajentamisen ja Kiilopään kehittämisen parissa.

Ramia muistetaan herrasmiehenä ja erinomaisena hengenluojana, joka vei aina Suomen Latua kokonaisuutena eteenpäin ymmärtäen ison kuvan. Hän oli aina valmis auttamaan ja tukemaan muita hallituksen jäseniä. Rami oli erittäin suosittu Suomen Ladun opas ja erilaisten retkien vetäjä. Rami oli myös aikaansa edellä puhuessaan ja pelatessaan frisbeegolfia jo paljon ennen kuin lajista tuli suosittu.

Suomen Latu kunnioittaa Rami Mäenpään muistoa ja on kiitollinen hänen mittavasta työstään järjestön hyväksi. Esitämme syvimmät osanotot Ramin läheisille ja ystäville. Hänen lämmin ja innostava asenteensa ulkoilun ja liikunnan parissa tulee säilymään mielissämme.