Ilmoittautuminen syksyn ohjaajakursseille nyt käynnissä

22.05.2024|2023 Ajankohtaista Jäsenille Yhdistyksille

Syyskaudella järjestämme ohjaajakursseja retkeilyssä, maastopyöräilyssä, polkujuoksussa, sauvakävelyssä ja Metsämieli-menetelmässä.

Suomen Latu kouluttaa syyskauden aikana eri lajien ohjaajia ympäri Suomen. Ohjaajakurssin käyneet voivat vetää lenkkejä tai retkiä omissa jäsenyhdistyksissään. Kaikki ohjaajakurssimme löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.suomenlatu.fi/koulutus.

Rakastu-retkeilyyn-ohjaajakoulutukset järjestetään Raumalla, Espoossa, Sodankylässä, Kotkassa ja Lappeenrannassa

Rakastu retkeilyyn on Suomen Ladun luoma konsepti, jonka avulla opetetaan retkeilytaitoja aloitteleville retkeilijöille. Ohjaajakoulutus on tarkoitettu kokeneille retkeilijöille, jotka haluavat jakaa omaa osaamistaan muille. 

Koulutuksen jälkeen ohjaajat saavat oikeuden järjestää yhdessä omassa Suomen Ladun jäsenyhdistyksessään Rakastu retkeilyyn -kursseja ja valmiin toimintamallin niiden järjestämiseen. Näiden kurssien tavoitteena on, että aloitteleva retkeilijä saa perustaidot yhden yön retkelle helpoissa olosuhteissa sulan maan aikaan. 

Syksyn 2024 Rakastu retkeilyyn -ohjaajakoulutukset

Syksyn 2024 Rakastu talviretkeilyyn -ohjaajakoulutukset

Maastopyöräilyn alkeisohjaajakoulutukset järjestetään Pieksämäellä ja Lahdessa

Maastopyöräilyn alkeisohjaajakurssin jälkeen osaat ohjata ryhmiä maastossa ja opettaa maastoon sopivaa ajotekniikkaa. Osaat myös suunnitella eri tasoisia reittejä, lenkkejä ja retkiä sekä tunnet erilaisten maastopyöräilyvarusteiden ja tarvikkeiden ominaisuuksia.

Syksyn 2024 polkujuoksun ohjaajakoulutukset järjestetään Kokkolassa ja Jyväskylässä

Suomen Latu järjestää kaikille avoimia polkujuoksun ohjaajakursseja. Koulutetut ohjaajat voivat toimia esimerkiksi Suomen Ladun jäsenyhdistyksissä vetämällä yhteislenkkejä ja pitämällä polkujuoksukouluja. Ohjaajakurssi on tarkoitettu polkujuoksua jo pidempään harrastaneille, jotka haluavat ohjata polkujuoksuryhmiä. 

Metsämieli-vertaisohjaajakoulutukset järjestetään Savonlinnassa ja Helsingissä

Metsämieli on Suomessa kehitetty hyvinvointimenetelmä, joka yhdistää fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin sekä luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutukset. Menetelmän tarkoituksena on myös kutsua eri ikäisiä koolle kävelemään ja retkeilemään luonnossa, niin että jutellaan matkan varrella hyvinvoinnista ja pysähdytään välillä tekemään helppoja mielentaitoharjoituksia.

Sauvakävelyn ohjaajakurssi järjestetään Oulussa

Sauvakävelyn ohjaajakurssi on tarkoitettu sauvakävelyä jo pidempään harrastaneille, jotka haluavat ohjata sauvakävelyryhmiä.



Lasten ja perheiden toiminnan kursseja järjestetään lukuisilla paikkakunnilla

Metsämörriohjaajan peruskurssi (lähiopetuksena)

  • 31.8.-1.9.2024 Helsinki, Olympiastadion. Ilmoittaudu tästä 11.8. mennessä
  • 7.-8.9.2024 Rovaniemi, Santasport. Ilmoittaudu tästä 18.8. mennessä

Metsämörrin peruskurssi (etäopetuksena)

Metsämörriohjaajan päivityskurssi, etäkoulutus

Metsänuppuset ja Metsämyttyset -teemakurssi

Metsämörri esiopetuksessa -teemakurssi

Metsävaeltajatoiminnan ohjaajakurssi

Muumien retkeilykoulun ohjaajaksi

Tunteet hukassa-metsäseikkailun ohjaajakurssi

Askelmerkkejä perheliikuntaan -ohjaajakurssi

+65-vuotiaiden vertaisohjaajakurssit

Soveltavan ulkoilun kurssit

Soveltavan ulkoilun ilmoittautuminen alkaa kesäkuussa. Voit seurata ilmoittautumisen avautumista täällä.

  • La 7.9.2024 Helsinki, ilmoittautuminen päättyy 17.8.2024 klo 23:59. 
  • La 12.10.2024 Mikkeli, ilmoittautuminen päättyy 21.9.2024 klo 23:59. 
  • La 16.11.2024 Liminka, ilmoittautuminen päättyy 26.10.2024 klo 23:59.
  • La 25.1.2025 Lahti, ilmoittautuminen päättyy 4.1.2025 klo 23:59. 

Lisätietoa ohjaajakursseista antaa

Ulkoilun erityisasiantuntija Susanne Blomqvist (aikuisten ulkoilu)
Puh 044 722 6322
susanne.blomqvist@suomenlatu.fi

Ulkoilun erityisasiantuntija Mari Parikka-Nihti (lasten ulkoilun kurssit)
Puh 050 544 1611
mari.parikka-nihti@suomenlatu.fi

Ulkoilun asiantuntija Virpi Jussila (+65-vuotiaiden ulkoilu)
Puh 050 587 4257
virpi.jussila@suomenlatu.fi

Ulkoilun asiantuntija Miika Honkanen (soveltava ulkoilu)
Puh 050 581 5389
miika.honkanen@suomenlatu.fi