Nuku yö ulkona tulevana lauantaina 31.8.2024

23.08.2024|Ajankohtaista Nuku yö ulkona

Suomen Latu haastaa jo yhdeksättä kertaa kaikki nukkumaan yönsä ulkona. Tavoitteena on, että ulkonanukkumishaasteen ottaisi vastaan jopa 150 000 suomalaista.

Kuva: Sampsa Sulonen

Ulkoilujärjestö Suomen Latu haastaa suomalaiset nukkumaan yön ulkona jo yhdeksättä kertaa. Kampanjaan on osallistunut parhaimmillaan yli 130 000 suomalaista. Sillä näyttäisi siis olevan pysyvä paikka ulkoilijoiden sydämissä.

“Nuku yö ulkona -kampanjan tavoitteena on madaltaa suomalaisten kynnystä yön yli -retkeilyyn. Yö tähtitaivaan alla voikin olla monelle suuri seikkailu ja elämys, jonka kautta retkeilykärpänen puraisee pysyvästi”, toivoo Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanjaa koordinoiva Petteri Tiainen.

“Yön nukkuminen ulkona kuulostaa helpolta haasteelta, mutta tänäkin vuonna moni nukkuu yönsä ulkona ensimmäistä kertaa”, Tiainen kertoo.

Nuku yö ulkona -kampanajaan osallistuminen on äärettömän helppoa:

  • siirry ulos nukkumaan lauantaina 31.8.,
  • kerro siitä muillekin ilmoittautumalla Suomen Ladun Facebook-tapahtumaan
  • ja jaa kokemuksesi sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #nukuyöulkona.

Suomen Ladun Facebook-tapahtumassa haasteen on ottanut vastaan jo yli 14 000 henkilöä. Tapahtumasivuilta löytyy myös vinkkejä ulkona nukkumiseen sekä tietoa tapahtumista

Metsähotellit ja 50 muuta tapahtumaa

Vaikka valtaosa ottaa osaa kampanjaan omatoimisesti nukkumalla terassilla, trampoliinilla, parvekkeella, mökkirannassa tai lähimetsässä, niin suuressa roolissa ovat myös erilaiset “nukkumistapahtumat”.

Kampanjan päätapahtumat, yhteensä lähes 1000 henkilöä majoittavat Metsähotellit, nousevat tänä vuonna Suomen Latu Kiilopäälle ja Vantaan Kuusijärvelle.

Metsähotelleissä pääsee maksutta yöpymään erilaisissa majoitteissa ja osallistumaan päivän aikana tarjottavaa monipuoliseen ulkoiluohjelmaan. Metsähotelli Kuusijärvi varattiin keväällä muutamassa minuutissa täyteen ja jonoon jäi satoja halukkaita.

Metsähotelleihin ja niiden ohjelmatarjontaan pääset tutustumaan täältä.

Suomen Ladun jäsenyhdistyksien ja monien muiden tahojen järjestämät tapahtumat tuovat paikallisen lisämausteen kampanjaan. Helsingin kantakaupungin läheisyydessä pääsee nauttimaan Koskelan kyläyhdistyksen järjestämästä Nuku yö ulkona -tapahtumasta.

Espoon seurakunnat taas osallistuvat kampanjaan omalla Nuku yö ulkona -tapahtumallaan Velskolassa. Maarian seurakunta Turussa järjestää jo perinteeksi muodustuneen tapahtuman Maarian pappilan puutarhassa.

Tällä hetkellä tapahtumia on ilmoitettu yli 50 ja ne löytyvät kampanjasivuilta.

Nuku yö ulkona järjestetään Suomen luonnon päivänä 31.8.2024. Aihetunniste sosiaalisessa mediassa #nukuyöulkona ja @suomenlatu.

suomenlatu.fi/nukuyoulkona