Sijainti | Salla |
Osoite | Salla |
| |
Ajankohta | Alkaa: 07.06.2024, klo 00.00 Päättyy: 09.06.2024, klo 00.00 |
Teemme kahden yön vaelluksen kauniille Sorsatunturin suojelualueelle 7-9.6.2024. Vaellukselle lähdetään perjantaina 7.6. Naruskantien varresta UKK-reittiä pitkin kohti Vaarinkehuman vuokratupaa. Matkaa tieltä tuvalle tulee n. 10km, joista kahdeksan kilometriä kuljetaan suojelualueella upeiden ikikuusikoiden keskellä.
Majoittuminen tapahtuu tuvassa, josta löytyy patjat, tyynyt ja ruuanlaittovälineitä. Lauantaina käydään tekemässä päiväretki Sorsakodalla ja sään salliessa huiputtamassa Sallan korkein kohta, Sorsatunturi (628 m). Päiväretki kestää n. 4-5 tuntia ja on vapaaehtoinen. Sunnuntaina klo 12 lähdetään paluumatkalle Vaarinkehumasta. Reitti on sama kuin tullessa.
Vaellus on keskivaativa, mutta sopii myös vähemmän vaeltaneille. Reipas mieli ja kohtuullinen kunto auttaa. Matka kuljetaan oppaan kanssa merkittyä reittiä pitkin. Reitillä on paikoin märkiäkin alueita, joten vedenpitävät kengät suositeltavat. Matkan aikana pidetään lounastauko. Varaa itsellesi syötävää ja juotavaa.
Tuvalla on myös erinomainen sauna, joka lämpiää reissun molempina iltoina.
Opastus, majoitus ja sauna ovat ilmaiset. Jokainen vaeltaja kantaa henkilökohtaiset tavarat ja ruuan.
Sodankylästä lähtöpaikkaan tulee autolla 2h30min.
Retki on Suomen Ladun jäsenille. Ilmoittautumiset 31.5.2024 mennessä Sompion samoilijoiden puhelimeen (040 620 3164) tai sähköpostiin (sompion.samoilijat(at)gmail.com).
Tapahtuman nimi | Kahden yön vaellus Sallan Sorsatunturiin |
Tyyppi | Tapahtuma |
Tapahtuman laji | Retkeily
|
Ilmoittautuminen | 31.05.2024 mennessä |