Mistä tunnistaa: Pikkulapsiarjen keskellä elävä vanhempi, jonka päivistä suuri osa kuluu hiekkalaatikon vierellä tai lähimetsässä retkeillen, lasten löytämiä aarteita kantaen. Luottovaatteet ovat kumisaappaat ja sadetakki, koska ulos lähdetään säällä kuin säällä.
Sopiva saapas: Helposti sisään hypättävä Hai Low
Mistä tunnistaa: Aloittaa puutarhassa kuopsuttelun heti, kun keväthanki alkaa sulaa. Löytää itsensä usein kaupasta saappaat jalassa, koska ne ovat vain niin mukavat. Multaa löytyy niin nenänpäästä, saappaista kuin keittiön lattialtakin. Elämänmyönteinen tyyppi, jonka syksyn tullen löytää metsästä marjastamasta tai sienestämästä.
Sopiva saapas: Puutarhahommiin täydellinen pistokas Nokian Jalkineet Verso
Mistä tunnistaa: Nauttii suurkaupungin sykkeestä ja monipuolisesta kaupunkikulttuurista. Hakeutuu kuitenkin luonnon äärelle hengittelemään ja kuuntelemaan lintujen laulua päästäkseen hetkeksi eroon ihmisvilinästä. Pukeutuu värikkäästi ja on ehdottomasti kesäihminen.
Sopiva saapas: KVäriä elämään tuova Hai
Mistä tunnistaa: Viihtyy tuntikausia yksin metsässä tai kalassa. Nauttii myös toisinaan olostaan pienessä kaveriporukassa. Pukeutuu luonnonväreihin, kuten vihreään ja ruskeaan. Tunnistaa eri sieni-, lintu- ja kalalajit. Erinomainen nuotiokokki.
Sopiva saapas: Elämänkumppari Kontio Classic