Tukea retkeilyn ohjaajalle

Tältä sivulta löydät tietoa Rakastu retkeilyyn -kurssin järjestämisestä.

 

Rakastu retkeilyyn

Retkeilyn perustaitoja on hyvä opetella ohjatusti ja turvallisessa porukassa. Suomen Ladun jäsenyhdistykset voivat toteuttaa omalla paikkakunnallaan Rakastu retkeilyyn ja Rakastu talviretkeilyyn -kursseja, jotka ovat alusta loppuun asti mietittyjä kokonaisuuksia ja joissa tärkeimmät retkeilyn perustaidot tulee käytyä osallistujien kanssa läpi. Kurssien järjestäminen on yhdistyksille hyödyllistä ja kannattavaa, koska niiden avulla:

  • retkeily lisääntyy yhdistyksen toiminnassa (myös yhdistyksen nykyisten jäsenten keskuudessa)
  • kokonaisuus voi auttaa käynnistämään ohjatun retkeilytoiminnan yhdistyksessä
  • yhdistys saa osallistujista uusia jäseniä toimintaansa
  • yhdistys voi tehdä varainhankintaa

Miten yhdistys pääsee mukaan?

Kurssin toteutukseen tarvitaan vähintään kaksi koulutettua Rakastu retkeilyyn tai talvikursseilla Rakastu talviretkeilyyn -ohjaajaa. Ohjaajapätevyyden saa käytyään 8 tunnin mittaisen Suomen Ladun järjestämän Rakastu retkeilyyn -ohjaajakoulutuksen. Koulutuksia järjestetään eri puolilla Suomea.

Ohjaajakoulutuksessa ohjaajat oppivat käytännön vinkkejä kurssin toteuttamiseen ja näkökulmia siitä, miten aikuinen oppii ja miten luonnossa opetetaan. Koulutetuilla ohjaajilla on oikeus järjestää yhdistyksessä Rakastu retkeilyyn -kursseja ja tilata osallistujille kurssimateriaalit Suomen Ladulta.

Ohjaajakoulutukseen osallistuvalla tulee olla kokemusta retkeilystä:

  • on retkeillyt yön yli teltassa nukkuen
  • osaa sytyttää nuotion
  • osaa lukea karttaa ja ottaa suunnan kompassilla
  • osaa pystyttää ainakin yhdenlaisen teltan
  • osaa käyttää ainakin yhtä retkikeitintyyppiä (kaasu / trangia / multifuel)

Yhdistykset voivat kouluttaa omia ohjaajiaan edullisella yhdistyshinnalla (50,-/osallistuja). Yhdistyshintaisen paikan käyttämisestä kannattaa tehdä sopimus osallistujan ja yhdistyksen välillä, valmiin sopimuspohjan löydät TÄÄLTÄ. Matkakulut jäävät yhdistyksen tai osallistujan maksettavaksi. 

ILMOITTAUDU KOULUTUKSEEN TÄÄLLÄ

Yhdistyksen järjestämä Rakastu retkeilyyn -kurssi

Koulutettuaan ohjaajat Rakastu retkeilyyn -ohjaajakurssilla, Suomen Ladun jäsenyhdistys voi järjestää Rakastu retkeilyyn -kurssin aloitteleville retkeilijöille omalla paikkakunnallaan.
Yhdistys voi ottaa järjestämälleen kurssille 10 osallistujaa per 1 ohjaaja, eli kouluttaessaan 2 ohjaajaa yhdistys voi ottaa kurssille max. 20 osallistujaa.
Osallistujilta suosittelemme veloittamaan kurssimaksun, joka on noin 50-70€/hlö. Summalla katetaan kurssin järjestelykulut ja lisäksi yhdistys voi tehdä varainhankintaa.
Suomen Latu on tuottanut materiaalin ja kurssikonseptin jäsenyhdistyksilleen hyödynnettäväksi ilmaiseksi. Yhdistys tilaa kurssimateriaalit Suomen Ladulta viimeistään kolme viikkoa ennen kurssin alkua. 

Kurssimateriaalin tilauslinkki yhdistyksille

Rakastu Retkeilyyn -kurssilaisen materiaali

Alta voit lukea kurssilaisen materiaalin ja tutustua retkeilyyn.