22.08.2023
Tulevana lauantaina Suomen Latu haastaa koko Suomen nukkumaan yön ulkona. Osana kampanjaa järjestetään helsinkiläisen kauppakeskus Triplan viherkatolla tapahtuma, jossa luonnollisesti nukutaan, mutta myös keskustellaan ulkoilusta.
Asiantuntijoiden kanssa etsitään yhdessä vastausta kysymykseen, mikä on ulkoilun paikka kasvavassa kaupungissa?
“Ihmiset ulkoilevat lähiluonnossa runsaasti. Lähiluontoa monipuolisen ulkoilun alueina tuleekin edistää, mutta siihen kohdistuu myös ulkoilua heikentäviä intressejä. Lähiluonto on tärkeässä roolissa ihmisten hyvinvoinnin lisääjänä ja luontosuhteen vahvistajana. Tämän vuoksi kasvavassa kaupungissakin tulee turvata monipuolisen ulkoilun mahdollistamaa lähiluontoa”, kertoo Suomen Ladun yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija Hannu Tiusanen paneelikeskustelun taustasta.
Lauantaina klo 18 alkavassa paneelissa keskustelijoina ovat Helsingin kaupungin apulaispormestari Paavo Arhinmäki, Helsingin Ladun ja Polun toiminnanjohtaja Laura Juga, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson, Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen toiminnanjohtaja Tapio Lepikkö ja biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskukselta. Paneelin loppuosassa on mukana toimittaja Tom Nylund.
Paneelikeskustelu striimataan ja sitä voi seurata Nuku yö ulkona -kampanjan verkkosivuilla tai Suomen Ladun Facebook- tai YouTube-kanavalta.
Kauppakeskus Triplan, Sokos Hotel Triplan, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Suomen Ladun järjestämässä tilaisuudessa myös nukutaan yö ulkona urbaanissa ympäristössä, Triplan viherkatolla. Yöpyjät on valittu etukäteen. Yleisöllä ei ole tilaisuuteen pääsyä, mutta tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan paneelikeskustelua myös tapahtumapaikalle Triplan viherkatolle.
“Nuku yö ulkona -kampanjan tavoitteena on madaltaa kynnystä yön yli kestävään retkeilyyn. Triplan tilaisuudella haluamme tuoda esille, että yön voi nukkua ulkona myös urbaanimassakin ympäristössä, kuten parvekkeella, omalla pihalla tai vaikka terassilla”, Suomen Ladun tapahtuma-asiantuntija Petteri Tiainen kertoo.
Suomen suurin ulkoilujärjestö Suomen Latu haastaa kaikki suomalaiset nukkumaan yön ulkona lauantaina 26.8.2023. Suomen Latu on järjestänyt Nuku yö ulkona -kampanjaa vuodesta 2016. Vuosittain haasteen on ottanut vastaan 80 000-130 000 ulkoilijaa.
Valtaosa osallistujista ottaa haasteeseen osaa omatoimisesti esimerkiksi omalta takapihalta tai lähtemällä lähiluontoon. Mahdollisuutena on myös osallistua Suomen Ladun jäsenyhdistysten järjestämiin tapahtumiin. Nuku yö ulkona -kampanjan päätapahtumat, Metsähotellit nousevat tänä vuonna Pieksämäen Partaharjuun sekä Suomen Latu Kiilopäälle Saariselän kupeeseen. Suurin osa Nuku yö ulkona -viikonlopun tapahtumista on kaikille avoimia ja maksuttomia.
Vuosittain Nuku yö ulkona -haasteen tunnelmia on saatu seurata sosiaalisessa mediassa aihetunnisteen #nukuyöulkona alta, Suomen Ladun Instagramissa ja Facebookissa sekä Facebookin Nuku yö ulkona -haastesivulla.
Lisätietoja
Hannu Tiusanen
Yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija, Suomen Latu ry
044 493 8469
Petteri Tiainen
Tapahtuma-asiantuntija, Suomen Latu ry
050 5566844