01.09.2023
Nuku yö ulkona -valokuvakilpailu järjestettiin elokuussa 2023. Kilpailuun osallistui 2,6 tuhatta tunnisteella #nukuyöulkona julkaistua kuvaa. Kärkijoukkoon valikoitui kolme yön yli tunnelmaa eri tavoin kuvaavaa valokuvaa. Voittajat palkitaan Scandinavian Outdoorin lahjakorteilla.
Kilpailun voittajakuvan taltioi Christer Ådahl. Ådahl taltioi kuvan telttaretkellä Muonion Särkitunturilla.
“Tarkoitus oli nukkua yö ulkona, mutta juuri kun olimme kömpineet telttaan, revontulet leimahtivat taivaalle ja tietysti kuvasimme niitä pitkin yötä. Aamulla heräsimme muutaman tunnin unien jälkeen katsomaan auringonnousua ja silloin otin tämän kuvan Laurasta, joka nautti lämmittävästä auringosta viileän yön jälkeen. Kyllä kannatti taas lähteä viettämään yö ulkona!” kertoo Ådahl kuvan taustoista.
Ådahlin kuva lähtee pohjoismaiseen Nordic Night in Nature -valokuvakilpailuun kilpailemaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan kansallisten voittajakuvien kanssa.
Toiseksi raati valitsi Mikko Yliskylän kuvan oman mökkipihan rannasta. Yliskylä kertoo kuvan taustoista seuraavasti:
“Kuva on otettu mökillä Käylässä Ronttijärven rannalla riippukeinun testausreissulta. En ollut koskaan aiemmin yöpynyt riippukeinussa, joten oman mökin pihasta oli hyvä aloittaa. Sattuikin hieno ilma ja upea auringonlasku sille yölle. Uni tuli kyllä hyvin, heti kun malttoi panna kameran pois käsistä”, kertoo Yliskylä.
Kolmanneksi raati valitsi Anna Vallin kuvan lapsuudenkodin terassilta.
“Nuku yö ulkona -paikka löytyi tänä vuonna lapsuudenkodin terassilta villiviinien katveesta. Kasasimme sisältä riittävästi peittoja yöksi ja sytytimme kynttilät. Hyttysverkkoa elokuun lopussa ei enää tarvinnut. Aamulla sai herätä sateen ropinaan terassin kattoa vasten.”
Ensimmäinen sija palkitaan 100 euron, toinen 50 euron ja kolmas 30 euron lahjakortilla Scandinavian Outdoor -retkeilyliikkeeseen. Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.
Kiitos kaikista kilpailuun osallistuneista kuvista. Ensi vuonna nukutaan jälleen yö ulkona Suomen luonnon päivänä 31.8.2024.