06.09.2018
Suomen jokamiehenoikeudet mahdollistavat yöpymisen siellä, missä myös liikkuminen on sallittua – kuten kaupunkien puistoissa. Ensi viikonlopulle luvattu lämmin syyssää mahdollistaa ulkona nukkumisen kevyelläkin varustuksella, joten lähipuisto voi olla houkutteleva yöpymispaikka.
“Leiriytyminen eli tilapäinen alueella oleskelu, teltassa yöpyminen tai muu majoittuminen on jokamiehenoikeus. Kunnilla ei ole enää vuoden 2003 jälkeen ollut oikeutta määrätä erikseen kunnan alueella leiriytymisestä, vaan leiriytyminen jokamiehenoikeutena on voimassa valtakunnallisesti”, kertoo yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Anne Rautiainen Suomen Ladusta.
Jos valmiit tapahtumat eivät innosta, voi teltan siis laittaa pystyyn vaikka Helsingin Kaivopuistoon. Älä aiheuta kuitenkaan muille häiriötä ja noudata jokamiehenoikeuksia. Huomioi esimerkiksi, että kertakäyttögrilli lasketaan avotuleksi, jonka tekoon tarvitaan aina maanomistajan lupa. Muista myös siivota leiripaikkasi aamulla.
Kaikkialle ei voi kuitenkaan päätään kallistaa. Älä leiriydy siis luonnonsuojelualueelle, piha-alueelle (paitsi omalle pihalle) tai sen läheisyyteen. Myös muussa erityisessä käytössä oleva alue, esim. teollisuus- tai parkkialue, on kiellettyjen listalla. Kansallispuistoissa saa yleensä liikkua vapaasti, mutta leiriytyminen on sallittua vain siihen osoitetuilla paikoilla.
Suomen Latu haastaa lauantaina 8. syyskuuta 2018 suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Jaa kokemuksesi #nukuyöulkona-tunnisteella sosiaalisessa mediassa. Jos kaipaat kavereita yöksi, Nuku yö ulkona-aiheisa tapahtumia löytyy sivulta www.suomenlatu.fi/nuku-yo-ulkona/tapahtumat.html