Uutiset

Image

Kansallinen hiihtopäivä innosti jälleen hiihtämään

22.03.2023

Kansallista hiihtopäivää vietettiin jo toista kertaa lauantaina 4.3.2023. Tavoitteena oli jälleen innostaa mahdollisimman moni hiihtämään. Tapahtumaa olivat järjestämässä Suomen Hiihtoliitto, Suomen Latu, Suomen Työväen Urheiluliitto, Eläkeliitto ja Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu. Päivän kumppaneina toimivat myös Helsingin villasukkatehdas, Rossignol ja YLE. 

“Tänä talvena lumiolosuhteet ovat vaihdelleet viime vuotta enemmän, mutta hiihdolla on edelleen paikka suomalaisten sydämissä. Oli hienoa olla mukana innostamassa ihmisiä laduille”, Suomen Ladun ulkoilun asiantuntija Jenni Humalajoki sanoo.

Kansallisena hiihtopäivänä hiihdettiin niin Helsingin Olympiastadionilla kuin eri puolilla Suomea omatoimisesti sekä järjestäjätahojen tapahtumissa. Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestivät yli 30 tapahtumaa eri puolilla maata.

Hiihtoinnostus pysynyt samana

Taloustutkimuksen tutkimuksesta käy ilmi, että tänä talvena noin kolmannes suomalaisista on hiihtänyt, mikä on saman verran kuin viime vuonna.

“Hiihto on suomalaisille tärkeä ulkoilumuoto ja merkittävä tapa liikkua. Hyvät olosuhteet ovat edellytys hiihtoaktiivisuudelle, minkä vuoksi on tärkeää, että latuja ylläpidetään ja hiihtoladut ovat helposti saavutettavia”, sanoo yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija Hannu Tiusanen.

Tutkimuksen mukaan kuusi prosenttia suomalaisista eli 260 500 hiihti Kansallisena hiihtopäivänä. Tulokset saatiin Taloustutkimus Oy:n toteuttaman tutkimuksen perusteella. Tutkimukseen haastateltiin 1003 henkilöä. Haastattelut tehtiin 6.3.–15.3.2023 Taloustutkimus Oy:n puhelinhaastattelukeskuksesta Helsingistä. Tutkimuksen tilaajana toimi Suomen Latu ry.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: