Vinkkejä hämärähommiin

Vinkkejä omatoimiseen hämäräulkoiluun

1. Ikkunasta ulos katsominen ei aina anna täysin oikeaa kuvaa siitä, millainen sää ulkona on. Ulkona voi olla todellisuudessa mukavampaa, kuin ikkunasta ensialkuun näyttää. Antakaa hämärälle mahdollisuus! Ulkoilu tekee hyvää kaikille ja myös hämärän aikaan.

2. Varustautukaa hämärällä ulkoiluun oikein ja turvallisesti eli huomioikaa myös muut kulkijat. Heijastimet tai heijastinliivi, polkupyörän lamput sekä tarvittaessa tasku- tai otsalamppu ovat hämärässä liikkujan vakiovarusteita. Kävelyretkelle jalkaan sopivat vaikka kumisaappaat, sillä ne sallivat poikkeamisen uusille poluille ja märempäänkin maastoon.

3. Monet pihaleikit taipuvat myös hämärän aikaan ja monille leikeille, joissa lamput ovat keskiössä, syksy on juuri oikea aika. Hämärä tuo mukanaan aina pienen jännityksen eli on tärkeää pitää huoli, että ketään ei varsinaisesti pelota! 

4. Hämärällä ulkoilu on itsessään aina seikkailu ja etenkin lamppujen kanssa. Valot ja varjot, erilaiset tuoksut, omanlaisensa äänimaailma ja tähtitaivas ovat kaikki kokemisen arvoisia. Pienistä haasteista selviäminen ja elämykset kantavat kauas eteenpäin. 

5. Ulkoilu täysikuun aikaan on todellinen elämys. Saatat hämmästyä valon määrästä!

6. Joskus pimeää täytyy oikein etsiä nykyaikaisen keinovalon keskellä. Tehkää retki lähiympäristöön ja kiinnittäkää huomiota valon määrään eri paikoissa. Millaista valaistusta teidän lähiympäristössä on? Löydättekö oman pimeän paikkanne? Antakaa silmien välillä tottua pimeään ilman valoa.  

7. Kutsukaa lähimmäisiä kylään ja lähtekää ulos yhdessä. Antakaa lasten tehdä aikuisille pihaseikkailu ja pakatkaa mukaan iltapala sekä lämmintä juomaa termospulloon. Heittäytykää yhdessä hämärän vietäväksi!

8. Jakakaa tietoa hämärän tärkeydestä ja siellä liikkuvista eliöistä. Opitaan yhdessä ymmärtämään pimeän merkitystä! Jutelkaa myös siitä, mikä pimeässä jännittää.

 

 Vinkkejä hämärähommien järjestämiseen

Seikkailu lähiympäristössä ohjatusti ja yhdessä muiden kanssa saattaa olla juuri sitä, mitä tarvitaan kaamoksen kesytykseen ja liikkeelle lähtemiseen.  Kutsukaa Koko perheen hämärähommiin mukaan perheitä ja seikkailunhaluisia aikuisia. Tavoitteena on innostaa kaikkia ulkoilemaan yhdessä hämärän aikaan iästä tai taustoista riippumatta.

Pimeässä seikkaillessa täytyy huomioida muutama erityisasia. Toiminnan tulee pysyä turvallisena fyysisesti eli vältytään vaaran paikoilta, kuten tippumisilta. Retken järjestämiseen sopii helppokulkuinen ja mieluiten esteetön metsäreitti, puisto tai piha-alue. Yhtä tärkeää on pitää toiminta turvallisena myös henkisesti eli tehdään pimeästä yhdessä ystävä. Turvallisuuden tunne korostuu silloin, kuin suomalainen luonto ei ole entuudestaan tuttu tai hämärällä liikkuminen on ollut vähäisempää. 

 

 1. Heijastinpolku (ohjattu/omatoiminen)

Järjestäjälle: paljon heijastimia, merkkinauhaa aloituksen ja lopetuksen merkitsemiseen, heijastinliivit ohjaajille, heijastavia nuolimerkkejä tarvittaessa

Osallistujille: otsa/taskulamppu, heijastinliivit, mahdolliset eväät 

Ohjaaja tekee pimeään metsään reitin, jolle hän ripustaa heijastimia puihin n. 10-50 m:n välein (mutkaisella reitillä tai jos reitillä on muuten huono näkyvyys heijastimia voi olla tiheämmin). Merkitään polun lähtö- ja lopetuspisteet sekä tarvittaessa matkalla suunnat selkeästi.

Osallistujat lähtevät perheittäin etenemään reittiä heijastimelta heijastimelle otsa/taskulamppujen valossa. Ihanteellista on, jos joku on lähtöpaikalla lähettämässä perheitä matkaan niin, että takana kulkevat eivät näe edessä kulkevia. 

Reitin päätteeksi voi olla jokin kokoontumispaikka, jossa ohjaaja on odottamassa, yhteinen leikkihetki tai eväspaikka. Reitti voi johdattaa myös suoraan takaisin lähtöpisteeseen eli olla ympyrän muotoinen.  

Huomioitavaa!

Ripusta heijastimet sopivalle korkeudelle myös lapsen tai apuvälineen käyttäjän näkökulmasta. Itsenäisesti kuljettaessa, muista kertoa ja merkitä kartalle, missä polku sijaitsee, kuinka pitkä se on, pystyykö siellä kulkemaan rattailla, kuinka kauan se on tarjolla ja mitä mukaan tarvitsee. Kerro myös maastonmuodoista ja reitin alustasta vähintään pääpiirteissään. Muistathan käydä säännöllisesti varmistamassa, että heijastimet ovat paikoillaan ja polku on muutenkin turvallisessa kunnossa.

 

 2. Ohjattu pimeän ajan retki

Pimeän ajan retkellä voi liikkua yhdessä heijastinpolulla tai hyödyntää hämäräeläinpolkutauluja niin, että taulujen tehtävät tehdään yhdessä. Lyhty-/ kynttiläkulkue tai frisbeegolf hetki led valojen loisteessa on varmasti monille ikimuistoinen hetki. Vain mielikuvitus on rajana, mitä yhdessä perheen kanssa seikkailu pitää sisällään.

Hämäräretken järjestämisen ohjeet ja lisävinkit löydät tästä

Aarteenetsintää retkellä
Välineet: suklaamunien muovisia yllätysmunia, pieniä led-valoja
Led-valot laitetaan muovisten munankuorien sisään (valo päällä). Ohjaaja piilottaa munat kuljettavan reitin varrelle ja osallistujien tehtävänä on löytää ne. Jos munia on useamman värisiä, voidaan ohjeistaa, että perheet laskevat, kuinka monta mitäkin väriä löytyi.

Valon ja pimeän polku
Välineet: ulkokynttilöitä, lyhtyjä tai roihuja
Ulkokynttilöillä merkitään metsään reitti, joka kuljetaan yhdessä. Aistitaan ympäristöä ja annetaan kynttilöiden valon johdattaa. Tämä sopii erityisesti siirtymiin esimerkiksi nuotiopaikalle, laavulle tai isommilla ulkoroihuilla valaistulle kokoontumispaikalle, missä voidaan viettää yhdessä aikaa vaikkapa lämpimän mehun äärellä eväitä syöden. 

 

 3. Kokonainen Hämärähommat tapahtuma 

Hämärähommat tapahtumassa voi olla tarjolla perheille heijastinpolku, evästelyä ja mukavia toimintapisteitä tai leikkejä. Mieti valmiiksi, miten voitte yhdessä soveltaa toimintaa esim. apuvälineen käyttäjän kanssa. Katso kaikille avoimen ohjaamisen vinkit täältä.  

 

LEIKKI- JA TOIMINTAVINKKEJÄ TAPAHTUMIIN

Lataa UUSIA leikki- ja toimintavinkkejä tästä.

Piilosilla pimeässä
Välineet: tasku/otsalamput osallistujille
Perinteinen piiloleikki, mutta leikitään pimeän tullen. Yksi leikkijöistä valitaan etsijäksi, hän peittää silmänsä ja laskee kahteenkymmeneen. Tällä välin muut etsivät taskulamppujen avulla itselleen piilopaikan ja sammuttavat valonsa. Etsijä lähtee oman lamppunsa avulla etsimään muita leikkijöitä. Kun kaikki ovat löytyneet, vaihdetaan etsijää ja aloitetaan leikki alusta.
Muunnelma: leikitään aikuinen-lapsi -pareina

Sillit suolassa
Välineet: tasku/otsalamppu jokaiselle osallistujalle
Yksi on piiloon menijä, loput etsijöitä. Piiloon menijä etsii itselleen sopivan piilon sillä aikaa kun muut laskevat esim. kahteenkymmeneen. Tämän jälkeen etsijät lähtevät etsimään piilossa olijaa taskulamppujen avulla. Kun joku etsijöistä löytää piilossa olijan, sammuttaa hän valon ja menee samaan piiloon, niin etteivät muut leikkijät huomaa. Leikkiä jatketaan niin kauan, kunnes jäljellä on enää yksi etsijä.
Muunnelma: leikitään aikuinen-lapsi -pareina

Hämähäkin seitti

Välineet: heijastavaa lankaa/narua

Tehkää heijastavasta narusta kahden puun väliin “hämähäkinseitti”, jonka läpi yritetään pujotella osumatta “seitteihin”. Aikuiset voivat myös nostella lapsia ylempänä olevien aukkojen läpi. Seitin voi asetella myös maansuuntaisesti, jolloin liikutaan ikään kuin hämähäkin ansalankojen yli.

Huomio! Älä laita seittiä esteeksi polulle tai sijoita se vähintään paikkaan, josta pääsee kiertämään ohitse. Huomioithan aukkojen korkeudessa ja koossa erilaiset toimintakyvyt. Ohjaaja seuraa turvallista verkossa liikkumista.

Kiiltomadot

Välineet: heijastavaa lankaa/kangasta leikattuna pieniin pätkiin

Leikatkaa heijastavasta langasta/kankaasta pieniä langanpätkiä kiiltomadoiksi ja ripotelkaa niitä rajatulle alueelle. Etsikää kiiltomatoja yhdessä ja poimimisen sijaan ne voidaan vain laskea! Kiiltomatoja voi löytyä myös eri korkeuksilta eli muualtakin kuin maasta, kuten oksilta ja kiviltä.

Huomio! Kiiltomatoja kannattaa sijoittaa helpompiin tai vaikeampiin paikkoihin esteettömyyden näkökulmasta. Varmistathan, että kaikki kiiltomadot löytyvät lopuksi ja eivät jää luontoon.

Tunneli

Välineet: pressua, led valoja

Tehdään pressusta tms. tunneli, jonka läpi saa ryömiä. Sisällä voi olla pieniä led-valoja tuikkimassa ja luomassa hyvää sekä turvallista tunnelmaa. Varmistakaa, että tunnelin pääsee halutessaan ohittamaan. Tunnelin voi tehdä myös vanteesta, johon kieritetään led valonauhaa. 

Huomio! Tunnelin sijaan voi myös tehdä kauniin valokujan, joka on helpompi kaikkien kulkea läpi.   

Sokkoseikkailu

Välineet: köyttä, kangaspusseja, tunnusteltavia materiaaleja

Tehdään narusta rata puiden väliin, jota sitten seurataan silmät sidottuina/suljettuina. Matkan varrella on pussukoita, joiden sisältö koetaan tunnistaa tunnustelemalla tai haistamalla. Matkaa tehdään käsin tunnustelemalla ohjaajan seuratessa kulkijaa tai ryhmää.  Arvauksista voi tehdä yksilökilpailun tai ryhmätyön. 

Huomio! Varmistathan, että kukaan ei voi lyödä päätä kulkiessaan mihinkään tai kompastu. Ohjaaja seuraa kävelijöitä vieressä ja kertoo, oliko heidän arvauksensa pussien sisällöstä oikein.

Äänimuistipeli

Välineet: ämpäreitä parillinen määrä, nimikyltit tai kuvat sisällöstä, ämpärien sisälle tulevat materiaalit

Rakentakaa äänimuistipeli kannellisten ämpärien tai purkkien avulla. Purkin sisällä olevan asian kuva tai nimi voi olla pohjassa kiinni tarkastusta varten. Purkeissa voi olla pareina kiviä, käpyjä, riisiä, sokeria jne. 

Huomio! Ämpäreiden kannet kannattaa teipata kiinni.

Heijastinmuistipeli vanhoista postikorteista

Välineet: vanhoja postikortteja (osoitetiedot peitetty), heijastavaa teippiä, narua ripustamiseen 

Rakentakaa heijastinmuistipeli vanhoista postikorteista leikkaamalla ne kahteen osaan. Toinen puoli kortista ripustetaan roikkumaan matalalle puuhun narulla niin, että niihin ylettyy eri pituiset ja toimintakykyiset henkilöt. Puuhun ripustetussa palassa on pienet heijastinteipin palat kiinni. Toinen puoli kortista on etsijän kädessä ja tälle etsitään paria leikkialueelta. Valmis pari tuodaan ohjaajalle ja otetaan uusi kortin puolikas / vain kerrotaan ohjaajalle, että oikea pari on löynyt ottamatta palasta irti puusta. Kun kaikki kortin palat ovat löytyneet, peli on pelattu tai kätketään kortin puolikkaat uusiin paikkoihin. 

Lisää leikkivinkkejä löydät täältä.